|

Monen vuoden harkinnan ja emminnän jälkeen sain aikaiseksi tehdä perustamisilmoituksen Verohallinnolle, ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Päätin kertaheitolla myös muuttaa rakkaimmat harrastukseni vähän enemmän työksi (koska harrastus ei työ olisikaan?) ja pistää ne saman toiminimen alle. Valinta oli vaikea; vaihtoehtoja oli monia. Hopeapihlaja kuitenkin oli oma suosikkini.
Olen harrastanut valokuvausta vuodesta 2002 saakka. Digikameran hankin vasta seuraavana vuonna, ja järjestelmäkamera luonnollisesti seurasi lennokasta harrastustani vuonna 2005. Kuvaan edelleen Canon EOS 300D-kameralla, lisälaitteita on tosin tullut enemmänkin. Nettisivujen suunnittelua ja ATK:ta olen harrastanut viimeiset kymmenen vuotta. Töitäni voi kysellä myös Datavisionin palveluista.
Käsityöt olivat uusi asia minulle - vaikka olenkin pukuompelijan tytär ja näin ollen tottunut siihen, että vaatteet tehtiin aina itse. Aloitin vaatimattomasti massapalloista ja isänpäiväkorteista, mutta pian harrastukseni laajeni eteenpäin scrapbookingiin, erilaisiin kutsuihin ja kortteihin. Lopulta löysin eräästä kaupasta korvakorupohjia ja ajattelin kokeilla, ihan omaan käyttöön. No eihän se aivan niinkään mennyt!
Monia satoja euroja tuhlanneena, edelleen lisää janoavana ja intoa puhkuvana siis monen vuoden haaveilun jälkeen perustin Hopeapihlajan.
4H-yritys Suomen 4H-liitossa 4H-yrittäjien ryhmä Facebookissa
yrittäjästä
Olen tällä hetkellä 19-vuotias nuori nainen, joka opiskelee it-alan tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa. Arvioitu valmistumisaikani on vuoteen 2012 mennessä. Erikoistun digimediaan ja ohjelmointiin, mutta olen opiskellut myös verkotusta.
Harrastuksiani käsitöiden, valokuvauksen ja web-designin lisäksi ovat satunnainen liikunta (tanssi tai pyöräily), lukeminen ja leffojen katselu.
|